Tiedon eResepti-ratkaisu on jälleen käytössä

JULKAISTU: 05 lokakuu 2011

Tieto Oyj         LEHDISTÖTIEDOTE            5.10.2011, klo 12.15

Tieto on korjannut sähköisen lääkemääräyksen kirjoittamisessa käytettäviä toiminnallisuuksia käyttäjien palautteiden perusteella. Effica eReseptien kirjoittamiselle ei ole enää estettä tehtyjen muutosten jälkeen.

Maanantaina 3. lokakuuta järjestettyyn asiakastestaukseen osallistui käyttäjiä kaikista Effica eReseptiä käyttävistä organisaatioista. Testauksessa haettiin tietoa siitä, soveltuuko ohjelmisto aiottuun käyttötarkoitukseen ja täyttääkö se asetetut tavoitteet ja vaatimukset.

Testaajat kiinnittivät huomiota myös siihen, onko sovelluksen virheensieto, suorituskyky ja käytettävyys sillä tasolla, että ratkaisun käyttö ei vaaranna potilasturvallisuutta. Tiedon tekemien käytettävyyttä parantavien muutosten jälkeen potilasturvallisuutta uhkaavia tekijöitä ei havaittu.

"Haluan kiittää asiakkaitamme, viranomaisia ja omaa henkilökuntaamme hyvästä yhteistyöstä tilanteen nopeaksi ratkaisemiseksi. Toivomme yhteistyön jatkuvan myös eReseptin koulutusympäristön kehittämiseksi käyttäjien tueksi", sanoo Hannu Puuronen, Suomen terveydenhuollon liiketoimintajohtaja, Tieto.

Asianomaiset terveydenhuollon yksiköt tekevät omalta osaltaan yksityiskohtaisen suunnitelman käytön jatkamisesta. Sähköisten reseptien kirjoittaminen Efficassa keskeytettiin 23.syyskuuta varotoimenpiteenä, tähän päädyttiin käyttäjien havaintojen perusteella. Virheellisiä reseptejä tai tietoa siitä, että potilas olisi saanut vääriä lääkkeitä apteekista, ei ole löytynyt.

Lisätietoja:

Hannu Puuronen, johtaja, Tieto, puh. 0400 291 801, hannu.puuronen (at) tieto.com

TIETO OYJ

JAKELU

Keskeiset tiedotusvälineet

Tieto on Pohjois-Euroopan johtava tietotekniikka- ja tuotekehityspalveluyhtiö. Pitkälle erikoistuneiden tietotekniikkaratkaisujemme ja -palvelujemme sekä vahvan teknologia-alustamme ansiosta voimme tarjota merkittäviä liiketoimintahyötyjä niin paikallisille kuin kansainvälisesti toimiville asiakkaillemme. Olemme luotettu kumppani liiketoiminnan muutoksessa ja riittävän lähellä asiakkaitamme ymmärtääksemme näiden yksilölliset tarpeet. Palveluksessamme on noin 18 000 tietotekniikan asiantuntijaa, ja yhteisenä tavoitteenamme on olla johtava palveluintegraattori, joka luo parhaita palvelukokemuksia tietotekniikan alueella. www.tieto.fi