Tieto ja Outokumpu sopivat ICT-infrastruktuurin ulkoistuksesta

JULKAISTU: 10 tammikuu 2012

TIETO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 10.1.2012 KLO 13.00

Tieto ja Outokumpu ovat solmineet infrastruktuuripalvelujen kumppanuussopimuksen. Nelivuotinen sopimus kattaa keskitetyt ja paikalliset kapasiteettipalvelut sekä ERP-alustan hallintapalvelut, jotka skaalautuvat asiakkaan käyttötarpeiden mukaan. Sopimuksen myötä noin 20 työntekijää siirtyy Outokummusta Tiedon palvelukseen.

"Sopimus parantaa infrastruktuurimme ydintä ja sen käyttöä. Uskomme, että hyvin suunniteltu ja toteutettu yhteistyö lisää toimintamme suorituskykyä ja vähentää käyttökustannuksia. Voimme myös hyödyntää Tiedon tietotekniikka-alan kokemusta, hyviä käytäntöjä ja vakiintuneita työtapoja - ne tuovat etuja koko konsernille", sanoo Outokummun CIO Patrik Ekström.

"Olemme iloisia, että merkittävä asiakkaamme valitsi meidän ratkaisumme. Infrastruktuuripalvelumme takaavat luotettavat ja helposti käytettävät ratkaisut. Samalla tarjoamme asiakkaan toiminnalle häiriöttömän jatkuvuuden sekä vertailukelpoisen kustannustehokkuuden, kaiken kaikkiaan innovatiiviset viestintäratkaisut. Outokummussa on meneillään suuria muutoksia, jotka vaativat yhtiön liiketoimintatarpeisiin mukautuvia IT-palveluja", sanoo Mikko Pulkkinen, Tiedon teollisuuden liiketoiminnasta vastaava johtaja.

Tiedon Outokummulle toimitettava ratkaisu varmistaa keskitetyn hallinnan, parannetun käytettävyyden, skaalautuvuuden ja parhaisiin käytäntöihin perustuvan palvelutuotannon sekä aiempaa pienemmät operatiiviset kulut. Palveluihin sisältyy Tiedon SAP Dynamic Landscape -ratkaisu, joka takaa luotettavan ja kustannustehokkaan palvelujen tuottamisen. Keskitetyt käsittely- ja tallennuskapasiteettipalvelut toimitetaan Tiedon energiatehokkaasta kotimaisesta konesalista, ja valmistavan teollisuuden tarpeisiin räätälöity Mill-in-the-Box-ratkaisu tukee asiakkaan kriittisiä paikallisia IT-toimintoja.

Lisätietoja:
Timo Suutari, johtaja, Valmistava teollisuus, Tieto, puh. 0400 751 322, timo.suutari(a)tieto.com
Patrik Ekström, Senior Vice President - Information Technology and Processes, Outokumpu, puh. 09 421 2275, patrik.ekstrom(a)outokumpu.com


TIETO OYJ

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet


Tieto on Pohjois-Euroopan johtava tietotekniikka- ja tuotekehityspalveluyhtiö. Pitkälle erikoistuneiden tietotekniikkaratkaisujemme ja -palvelujemme sekä vahvan teknologia-alustamme ansiosta voimme tarjota merkittäviä liiketoimintahyötyjä niin paikallisille kuin kansainvälisesti toimiville asiakkaillemme. Olemme luotettu kumppani liiketoiminnan muutoksessa ja riittävän lähellä asiakkaitamme ymmärtääksemme näiden yksilölliset tarpeet. Palveluksessamme on noin 18 000 tietotekniikan asiantuntijaa, ja yhteisenä tavoitteenamme on olla johtava palveluintegraattori, joka luo parhaita palvelukokemuksia tietotekniikan alueella. www.tieto.fi

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita.
Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.com