Myllykosken SAP pysyy hyvin käsissä
Myllykoski-konsernin tietohallintojohtaja Vesa Erolainen on ylpeä siitä, kuinka hyvin kansainvälisen paperintuottajan SAP-hanke on edennyt yhtiön seitsemässä tehtaassa Suomessa, Saksassa ja Pohjois-Amerikassa.
![]() |
| Tiedon Risto Poutiainen (vas.), Myllykosken Vesa Erolainen sekä Tiedon Ari Vanhanen sanovat, että tämän päivän SAP-projekteissa järjestelmän pitää integroitua ympäröivään maailmaan. |
– Olemme hyvin onnellisessa vaiheessa, sillä projekti on saatu onnistuneesti maaliin ja nyt on sitten suunniteltujen hyötyjen lunastamisen aika. Toisaalta todellinen työ alkaakin vasta silloin, kun SAP:ia ryhdytään hyödyntämään liiketoimintamalleissa ja johtamisessa.
Erolaisen mukaan toimintaedellytys on, että SAP:in tuottama data pystytään ensin muuttamaan tiedoksi ja sitä kautta lopulta kilpailuedellytykseksi.
Tieto on ollut mukana viisi vuotta kestäneessä Myllykosken SAP-hankkeessa useassa eri vaiheessa: vienyt paperitehtaiden materiaali- ja kunnossapidon uuteen keskitettyyn toiminnanohjausjärjestelmään sekä integroinut siihen Saksan tehtaiden tehdasjärjestelmät.
Saksan tehdasjärjestelmissä on pyörinyt jo vuosikymmenen ajan Tiedon tehdasjärjestelmä TIPS, Tieto Integrated Paper Solution.
Hanke pysyi hyvin käsissä
– Kun yritys muuttaa liiketoimintastrategiaansa hajautetusta keskitettyyn, pitää järjestelmien mennä mukana. Meillä oli aiemmin viisi alueellista järjestelmää, nyt vain yksi SAP, Erolainen jakaa.
Tietohallintojohtaja kavahtaa vanhoja latteuksia siitä, että järjestelmähankkeet ovat aina myöhässä tai että ne poikkeuksetta ylittävät budjetin.
– Ylitykset johtuvat usein siitä, että yrityksessä ei ensi vaiheessa tiedetä, mitä hankkeelta halutaan. Hanke lähtee helposti käsistä, jos omia virityksiä tulee paljon mukaan projektin aikana.
Tieto tuli mukaan Myllykosken SAP-hankkeeseen vuoden 2007 loppupuolella.
– Aikataulussa pysyttiin ja kustannusarviot pitivät. Tarjous ja perustyö poikkesivat edukseen kilpailijoista, Erolainen kertoo.
Tehdas kerrallaan
![]() |
| Myllykoski-konserni toteutti SAP-projektinsa kriittiset osat big bang -periaatteella, kertoo tietohallintojohtaja Vesa Erolainen. Tieto on ollut mukana laajassa viiden vuoden projektissa useassa eri vaiheessa. |
SAP:in kriittiset osat eli taloushallinto ja toimitusketjun hallinta vietiin uuteen järjestelmään big bang -periaatteella, kaikki tehtaat ja kaikki markkinat samaan aikaan.
– Big bang -toteutus ei ollut tuskatonta, mutta jälkeenpäin ajateltuna se kannatti, Erolainen toteaa.
Muutoksenhallinta eli ihmismielen taipuminen uuteen toiminnanohjausjärjestelmään ottaa vielä aikansa. Suunta on nyt hyvä.
SAP laajenee tehtaan ulkopuolelle
Tieto on maailman johtava metsäteollisuuden tietotekniikkaratkaisujen ja palveluiden toimittaja.
Tiedon toimialajohtaja Ari Vanhanen kertoo, että tämän päivän SAP-projekteissa on järjestelmän integroiduttava ympäröivään maailmaan, kuten toimittajiin ja asiakkaisiin.
– Tietotekniikasta haetaan yhä enemmän hyötyjä liiketoimintaan, liiketoimintaketjun hallintaan ja sitä palvelevan ekosysteemin integrointiin.
Investointien ajoitus vaikea asia
Myllykoski elää aikakauslehtipaperista, jonka osuus konsernin tuotannosta on 88 prosenttia.
Metsäteollisuuden markkinatilanne riippuu täysin talouden suhdanteista. Toisaalta alan pitäisi pystyä tekemään kauaskantoisia investointeja oikeaan aikaan. – Investointien ajoitus on hyvin vaikea asia. Se heijastuu kaikkiin liiketoimintahankkeisiin, joihin luemme myös IT-hankkeet.
Yhtiön vahvuus on sen yrittäjähenkisyydessä. – Olemme perheyhtiönä nopea, ketterä ja asiakaslähtöinen, Erolainen toteaa.


