Sulautetut järjestelmät

Haluatko kehittää uusimpaan tekniikkaan perustuvia innovatiivisia ja älykkäitä tuotteita? Ota siinä tapauksessa yhteyttä meihin. Sulautettujen järjestelmien valikoimamme auttaa sinua tehostamaan toimintaasi ja ottamaan etumatkaa kilpailijoihin. Yhdessä Tiedon kanssa löydät uusia tapoja tarjota innovatiivisia ratkaisuja asiakkaillesi.

Embedded SystemsJo tällä hetkellä monet päivittäin käyttämistämme tuotteista voivat tietoja käsittelemällä tunnistaa potentiaalisia ongelmia. Ne ovat tarpeeksi älykkäitä tehdäkseen tarvittavat päätökset ja viestiäkseen ympäristönsä kanssa. Lisäksi perinteisiä tuotteita ollaan muuntamassa älykkäämmiksi, mikä tekee päivittäisestä elämästämme helpompaa ja turvallisempaa.

Älykkäiden tuotteiden kehittämisen perusta on sulautettu järjestelmätekniikka. Käsiteltävien tietojen määrä kasvaa nopeasti, mutta ratkaisujen kehittämisessä on paljon haasteita, kuten vaatimukset toimintojen tehokkuudelle ja hyvälle käytettävyydelle jopa ankarissa ympäristöissä, virrankulutuksen pienentäminen sekä määräystenmukaisuusvaatimukset eri teollisuudenaloilla ja eri maissa.

Me hallitsemme sulautettujen järjestelmien tutkimus- ja kehitystyön. Olemme palvelleet asiakkaitamme tuotekehityksen saralla 20 vuoden ajan ja auttaneet heitä nousemaan maailmanlaajuisiksi johtajiksi markkina-alueillaan. Tänä aikana olemme kehittäneet laajan osaamis- ja taitovalikoiman asiakkaidemme liiketoiminnan tehostamiseen, ja tämä asiantuntemus on tarjolla myös sinun yrityksesi käyttöön.

Kun teet yhteistyötä Tiedon kanssa, käytössäsi on osaamisen, kokemuksen ja parhaiden käytäntöjen kullanarvoinen verkosto, joka on luotu erittäin pitkäaikaisessa yhteistyössä maailman johtavien yritysten kanssa. Työskentelemme päivittäin esimerkiksi ketteryyden, innovatiivisuuden ja markkinoilletuloajan kaltaisten tekijöiden parissa. Olisiko niistä sinulle hyötyä?

Uskomme, että kokemuksemme ansiosta pystymme tekemään tuotteestasi entistäkin menestyvämmän ja lisäämään kilpailukykyäsi markkinoilla – tuotteesi elinkaaren vaiheesta riippumatta.

Kokemuksemme on erittäin monipuolista, sillä olemme työskennelleet sekä kypsillä että nopeasti kehittyvillä teollisuudenaloilla palvellen niin julkista, yksityistä kuin kuluttajasektoriakin. Menestymisen takaamiseksi olemme kehittäneet nykyaikaisia työkaluja, menetelmiä ja prosesseja. Niiden ansiosta olemme saaneet tyytyväisiä asiakkaita, joiden toimintaympäristöjä kuvaavat esimerkiksi seuraavat seikat:

  • äärimmäisen lyhyet läpimenoajat ja tiukat toimitusaikataulut
  • ehdottomat turvallisuus-, luotettavuus- ja laatuvaatimukset
  • kehittynyt tekniikka ja monimutkaiset järjestelmät
  • nopea kehitys ja innovaatio
  • jatkuvat hintapaineet
  • laaja ja hajautettu tutkimus- ja kehitystyö useissa eri kulttuureissa.

Sulautettujen järjestelmien tarjontamme kattaa seuraavat osa-alueet:

  • sulautettu laitteistosuunnittelu ja -kehitys
  • sulautettu ohjelmistosuunnittelu ja -kehitys
  • järjestelmäkonseptit, arkkitehtuuri ja arvioinnit
  • järjestelmä- ja tuoteintegrointi
  • järjestelmä- ja tuotedokumentaatio
  • uudelleenkehityspalvelut
  • teollistamis- ja sertifiointipalvelut.